Olettaen, että niitä vielä myytäisiin tänäkin päivänä. "Hei sun heiluvilles", sanoi homppeli hissijonossa, eli morjesta vain!
Ilmoitanpa vain, että blogialustani lahosi tätä tarinaa ensimmäistä kertaa kirjoittaessa, joten sallikaa turhautumiseni. Jos ei jaarittelu kiinnosta, paina 'read more' ja hyppää suoraan videoihin. Tai kaivoon.

Picture
Kuvan mies ei liity tapaukseen.
Elikkä aloitanpa nyt ensimmäisestä vitutuksen aiheesta. Kuvailin tuossa eilispäivänä teidän rakkaiden katsojieni iloksi jälleen pelailuvideoita, jopa kahta eri peliä. Kyseiset pelit olivat Splinter Cell: Chaos Theory, jota joku pyysi lisää, sekä mielenkiintoinen puzzleilu, johon olen uppoutunut jo jonkin verran, eli Saw. Pohjustan tarinointiani nyt vielä sillä, että olen nukkunut viime aikoina aivan käsittämättömän huonosti ja toissayö hulahti täysin ilman unta, mikä tietysti nostatti mielialaani enemmän kuin osaatte kuvitellakaan.
Aloitinpa siis iloisen, sekä reippaan ja vielä sitäkin työntäyteisemmän aamu- ja iltapäivän jälkeen tyydyttämään katsojieni haluja, omieni lisäksi, pelaamalla Splinter Celliä eteenpäin. Heti nauhoituksen päälle lyönnin jälkeen iski aivan mieletön väsymys, eikä pelailu enää tuntunut kiinnostavan, joten hiiviskelysessio jäi lyhyehköksi. Päätin kuitenkin, että anti olla ja aloin tarkistelemaan session tuloksia. Ja voi hevon helvetti, mikrofoni on aivan käsittämättömän hiljaisella jostakin kumman syystä. Sen lisäksi, että se, mitä mikrofonin oli tarkoitus napata oli mielettömän epäinspiroitunutta ja väsähtänyttä, mikrofoni oli napannut koko paskan todella hiljaisena. Ja sepäs sapetti, mutta siinä mielentilassa tämäkään ei jaksanut ottaa sen suuremmin päähän.

Rankan, pelon- ja vihansekaisen, pelisession jälkeen päätin rauhoittua kahvikupposen ääressä, syventyä hieman zeniläiseen maailmankatsomukseen ja pohtia, mitä aion tehdä seuraavaksi. Päätinpä sitten oman mielenterveyteni ja -rauhani vuoksi pureutua hieman palapelimurhaajan mielenmaisemiin ja upota Jigsawn hullujenhuoneen syövereihin toviksi. Ennen pelin aloittamista, tarkistin ja varmistin, että mikrofoni toimii ongelmitta, peliäänet ovat kunnossa ja, ennen kaikkea, peliasentoni, sekä -asenteeni on kunnossa. Pelikin toimi ongelmitta, lukuunottamatta pelin alussa tapahtunutta pientä töksähtelyä uutta aluetta ladatessa (foreshadowing). Kaikki oli kunnossa, eikä mikään voisi mennä vikaan. Olin valmiina pitkään ja kiihkeään peni-- pelisessioon.

Picture
Asiantuntijoiden kokoama rekonstruktio tilanteesta.
Pelasin iloisesti peliä eteenpäin, eikä aiemman session väsähtäneestä olemuksesta ollut merkkiäkään. Erittäin tyytyväisin mielin ja rykäisinkin kerralla menemään päälle tunnin Saw-session katkaisematta nauhoitusta kertaakaan. Onnekseni, kukaan ei edes tällä kertaa soittanut tai lähettänyt viestejä nauhoituksen aikana, jonka vuoksi olisin joutunut nauhoituksen katkaisemaan. Kaikki sujui keskimääräistä paremmin. Session päätteeksi pohdin vielä, että jatkaisinko vielä pienen tauon jälkeen pelaamista. Päätinpä tauolla tarkistaa, mitä oli tullut kuvattua.

"Voi helvetin helvetti, äänet ei synkkaa", parahdin ääneen. "No, tämä ei ole mitään mitä pieni jälkikäsittely ei korjaisi." Avasinpa sitten editointiohjelman, jonka läpi videoiden ääniraidat synkkasin kuvaan, mikä onnistui pienestä kikkailusta huolimatta sutjakasti. Kaikki onnistui jälleen hyvin. Tähän mennessä edellisen yön valvominen ja pitkä unettomuus alkoivat jälleen puskea päälle. Aloin kuitenkin siinä ensimmäistä jaksoa editoimaan ja tarkistamaan, koska olin sen jo muutenkin editointiohjelmaan vetäissyt.  Mutta sittenhän minä sen huomasin. Siis ei voi vittu olla taas mahdollista. Sen noin sekunnin pituisen, enintään kahden, pikkutakkuilun aikana kommenttiraita oli hypännyt irti synkistä, sekä kuvasta, että äänestä. Ja tässä täytyy ottaa huomioon, että kommentiraita on liimattuna tavalliseen ääniraitaan, joten sitä ei edes jälkikäsittelynkään kautta pysty korjaamaan. Voi vitun vitun vitun vittu, että osaa ottaa päähän tällainen perseily. Tässä on muutenkin helvetinmoinen vitutus niin monesta asiasta. Pitänee palata entiseen nauhoitustapaani, se ei ole vielä tähän mennessä pettänyt. Tarinasta tuli nyt niin pitkä, etten enää edes jaksa avautua muista vitutuksen aiheista.

Pahoittelen siis tämän surutarinan saattelemana sitä, että viimeisimmät videot ovat. huonompaa laatua, kuin se hunaja, jolla olen teidän korvakäytäviänne ja verkkokalvojanne valellut. Nämä antikristuksen epäsikiöt kuitenkin joudun silmienne eteen levittämään, sillä olen sen verran ilkeä (lue "laiska") ihminen, etten todellakaan aio pelata tuota kaikkea uudestaan.
Eli painakaa "read more", jos haluatte paskaa. (© Karl Paskar)

Ainiin. Hyvää joulukuuta.

Lisään tähän viestiin loputkin pätkät, kun olen saanut ne ladattua YouTubeen;
Splinter Cell: Chaos Theory - Jaksot 6 & 7
Saw: The Video Game - Jaksot 17 -22
 


Comments

v555v
02/12/2010 11:24am

hmm.. kyllähän noista videoista ihan hyvin kuuli äänet. Mutta jos on huonosti nukkunut niin sillonhan vituttaa oikein pienetkin asiat :D

Reply



Leave a Reply