Aamuherätys 30/10/2010
 
Eilen tuli sitten otettua hieman häppää ja aamuherätys oli mitä mielenkiintoisin. Sanotaan nyt sen verran, että huone, josta heräsin oli betoninharmaa, kaikki irtaimistoni oli viety ja huoneistohotellin ainoa virike oli ohut patja lattialla. Ja "vessanpönttö", eli reikä betonissa. Tietäjät tietävät.
Voin kertoa, että olin lievästi hämmentynyt.

Tämän pienen tekstinpätkän lisäksi saatte maistiaisen tekeillä olevasta videosta.
Picture
 
 
Oivoi, sanotaanpa tähän nyt lyhyesti, että otinpa melkoisen harppauksen tuntemattomaan elämässäni, mutta ei siitä sen enempää.

Nyt hieman selkeämpiin asioihin. Ajattelinpa tässä nyt kertoa, että viime aikoina videoiden tuotanto on ollut todella hidasta erinäisistä kiireistä johtuen, mutta pari uutta videota on spiikkejä vaille valmiina, pari editointityötä vailla ja uusi käsikirjotuskin on työn alla! Uusia videoita pitäisi siis alkaa lähiviikkoina putoilemaan pikkuhiljaa koko kansan nähtäväksi. Just sit tight!
Sen lisäksi, tämän sivuston eteenpäin kehityksessäkin on muutama asia, joita yritän viedä eteenpäin tässä lähiaikoina.

Naurakaa sillä välin hauskalle kuvalle.
'Nuff said.
'Nuff said.
 
 
Availinpa tällaisenkin tähän väliin. Ihan vaan puhtaasti ex-tempore pohjalta tähän nyt lähdin ja yritän tätä pitää yllä! Tulen lisäämään tänne päivityksiä uusista videoista ja muutenkin kaikkea mikä koskettaa minua. Eipä tästä sivujen avaamisesta sen enempää olekaan sanottavaa.

Mutta jos nyt otetaan tarina, joka koskettaa, niin nyt voidaan todeta, etteivät ne uskovaiset ja kirkon ihmiset ole tyhmiä ja suvaitsemattomia ainoastaan Suomessa.
Alta löytyvässä videossa eräs mies, Aaron Gouveia, käy hieman ojentamassa abortinvastustajia naistenklinikan ulkopuolella. Okei, tuolla pohjustuksella se voisi olla kuka tahansa juntti, mutta tässä tapauksessa asiasta entistäkin ikävämmän tekee se, että nämä uskovaiset "Pro-Life" -idiootit huutelivat Gouveialle ja tämän vaimolle "tapat syntymättömän vauvasi!" -kaltaisia kommentteja, vain vähän aikaa sen jälkeen, kun lääkärit olivat ilmoittaneet Gouveialle ja tämän vaimolle, että sikiö kärsi erittäin harvinaisesta sirenomeliasta, ns. "merenneito-syndroomasta", mikä tarkoittaa, että vauvan henkiinjäämismahdollisuudet ovat pyöreä nolla.
En voi edes kuvitella kuinka hirveältä tuo kaikki tuntuu, ensin kuulet elämäsi hirveimmän uutisen, teet elämäsi vaikeimman päätöksen ja sitten vielä uskonnolliset idiootit tulevat huutamaan.

Itse olen sitä mieltä, että abortit ovat suurimmaksi osaksi ok. Jos tästä joku haluaa lisää kuulla, kerron oman kantani mielelläni tarkemmin, mutta nyt jätän sen kertaamatta tähän.

Katso video alta ja lue Gouveian oma blogimerkintä asiasta täältä; http://goodmenproject.com/2010/10/23/confronting-life/